Veroja veroja ? Osmo Suominen 51

Seurakuntavaalit lähestyvät ja mitään ei näy missään. Näistä vaaleista ei kohista.
Verotiedot ovat päivän sana ja se käsin tunnusteltava kateuden voima oikein tuntuu ympärillämme.
Mietitään että miten tuokin noin paljon rahaa sai. Vai saiko eli ansaitsiko ne rehellisesti kovan työn tuloksena.
Tottakai joillakin käy hillitön munkki ja osuu olemaan oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Onnistuu sijoittamaan rahansa suurella
riskillä ja tekee oivallisen tilin.
Tuollaiset tarinat ovat prinsessatarinoita ja osuvat valitettavasti kovin harvoin ja harvan kohdalle.
Hyvinvointi ja sen ylläpitäminen ei saisi olla lottoamista. Hyvinvoinnin ylläpitämiseen tarvitaan mm. kirkkomme palveluita ja periaatteita.
Kirkollisverorahoilla tehdään paljon hyvää ja jaetaan apua tarvitseville sitä kohdennettua apua jota tarvitaan kipeasti.
Apu voi olla matriaalista, ruoka apua, mutta aivan yhtä tarkeää on henkinen apu. Se tuki ja turva jota me kaikki joskus tarvitsemme elämässä.
Näiden palveluiden saaminen ja saamisen turvaaminen on kirkkomme tärkeimpiä tehtäviä. Nykypäivänä usein kaiken kiireen alla unohdamme
pitää toisistamme huolta.
Siksi kirkkomme on kaikille tärkeä, niillekin jotka eivät kirkkoon kuulu.